Eilen aikaistui mun lähtöpäivä. Lähden tiistaina 10.8 eli 13 päivää aiemmin, kun oli alunperin alustavasti varattu.
Mun vuosi lähtee käyntiin soft landing campilla New Yorkissa, joka kestää neljä päivää. Sinä aikana asumme lentokenttähotellissa ja kiertelemme nähtävyyksiä ja toivottavasti pääsemme vähän jopa shoppailemaan. :) Sieltä sitten lennän sunnuntaina 14.8 suoraan host-perheeseeni.
Lähtö aikaistui, koska haluan urheilla siellä vuoden aikana. Nyt sain vahvistuksen host-perheelta tenniksen try-outtien päivämäärästä, jotka ovat 15.8. Koriksessa ne sijoittuvat myöhemmälle syksylle.
Oli tosi kiva, että host-perheeni oli saanut tiedon siitä, mihin ajankohaan urheilu sijoittuu, jotta me saatiin vaihdettua lähtöpäiväni ajoissa. Tämä sopi perheelle myös hyvin. Tässä vaiheessa mahduin vielä aikaisemmalle lennolle. Se on tosi positiivista, koska koen urheilun olevan tärkeää myös melkein toisella puolella maailmaa tulevan vuoden aikana.
Olihan se tosi jännittävää, kun mulla on se laskuri siitä, kuinka monta päivää lähtöön on jäljellä. Yhtäkkiä se väheni melkein kahdella viikolla.
Tosissaan olin tossa alkuviikosta ottamassa Usaan lähtijöille vaadittavan tuberkuloositestin verikokeena ja tällä hetkellä odottelen sen tulosta. Muuten tässä keväällä on jossain kohtaa viisumin haku ja vielä yksi rokotus, B-hepatiitin kolmas osa, sekä lähtövalmennustilaisuus.
Oon tässä ollut pari päivää pääsiäislomalla, jota vois jopa sanoa lukulomaksi, koska neljäs koeviiko alkaa melkein heti, kun palaan kouluun... Kyllä tää pidennetty viikonloppu silti on kiva tauko ennen seuraavaa lomaa, joka taitaa olla sitten kesäloma!?
Nauttikaa kaikki näistä lomapäivistä, ei tässä enää kovin kauaa ole kesälomaan :)