Muutama päivä sitten meillä oli koulun järjestämä juhlatilaisuus-aamupala kaikille oppilaille, jotka pelasivat kolmea urheilulajia tänä vuonna. Söimme aamupalan, eli pizzaa ja donitseja sekä kaikkien nimet kuulutettiin ja sain kunniakirjan. Otimme myös kuvia. Oli kiva, että ne muistivat meitä. Mun kolmen urheilun harrastaminen täällä on vaatinut host-perheeltäni paljon aikaa, koska he hakivat mut aina treeneistä kotiin ja tulivat kannustamaan mun pelejä. Ei se kuitenkaan ole ollut ongelma, koska kouluni on vain 5 minuutin ajomatkan päässä kotoa. Vinkkinä kaikille tuleville vaihtareille voisin sanoa, että kokeilkaa kaikkea uutta, sillä se on hyvä tapa löytää uusia kavereita ja pitää itsesi kiireisenä. Kaikkien urheilujen harrastaminen oli mulle tosi hyvä päätös.
Tenniksen aloitin heti seuraavana päivänä, kun olin saapunut Minnesotaan. Se oli yhteinen harrastus host-siskoni kanssa. En ollut koskaan aiemmin pelannut tennistä, joten jännitin etukäteen. Kaikki saivat kuitenkin pelata jokaisessa pelissä. Tenniksessä tutustuin moniin uusiin tyttöihin ja sain uusia kavereita. Se myös helpotti koulun alkua, kun oli tyyppejä, joille moikkailla. Alun haasteina mulla oli valmentajan ohjeiden ymmärtäminen ja uusien sääntöjen ja tekniikan oppiminen.
Tenniksessä, kuten kaikissa muissakin urheilulajeissa, täällä treenataan paljon: maanantaista perjantaihin joka päivä suoraan koulun jälkeen, joten päivät on pitkiä. Pääsin kotiin yleensä noin kuudelta illalla. Parhaita muistoja tenniksestä on kaikki pelimatkat koulubussin kyydissä sekä voitetut pelit. Mieleeni on myös jäänyt joukkueilta, jossa vietimme iltaa yhdellä jengiläiselläni syöden herkkuja ja hengaten. Toinen mieleenpainuvin hetkeni oli kauden päätöstilaisuus, jossa kaikille pelaajille annettiin kunniakirjat, valmentaja pitivät puheita ja söimme ruokaa.
Tenniksen ja koriksen välissä oli noin kolmen viikon tauko.
Koripallo on mun ainoa harrastus, jota pelaan Suomessakin. Oli tosi mageeta nähdä koripallokulttuuri amerikkalaisesta näkökulmasta. Meidän koulu on yksi parhaista kouluista Minnesotassa koripallossa. Ja se kyllä näkyi. Meno oli kovaa ja treenejä paljon. Muistan heti ensimmäisellä viikolla meillä oli joka päivä maanantaista perjantaihin aamu sekä iltatreenit ja niissä juostiin ihan älyttömästi. Juoksimme kolmekymmentä kertaa päästä päähän tietyn ajan sisällä ja jos ei suorittanut jouksua loppuun piti tehdä se uudelleen, kunnes onnistui siinä. Itse onneksi suoriuduin siitä joka kerta ensimmäisellä yrittämällä. Tämän viikon jälkeen olin tosi väsynyt. Koripallossa treenejä oli myös joka päivä ma-pe ja välillä pelejä viikonloppuisin. Joka päivä treeneissä juostiin tuplasti Suomen treeneihin verrattuna. Koripallossa meidän joukkue voitti lähes kaikki pelit. Hävisimme vain kaksi peliä kahdestakymmenestä viidestä ja ne kaksi hävittyäkin olikin vain yhden pisteen tappioita.
Mieleenpainuvia hetkiä koripallosta oli kaikki pelimatkat. Koriskausi oli selkeesti pisin kaikista lajeista. Toinen mieleenpainuva hetki oli, kun me menimme joukkueen kanssa Mall of the Americaan suorittamaan joukkuehenkeä parantavia tehtäviä ryhmissä. Mieleeni on myös jäänyt senior night, jossa kaikkia koulun vanhimpia korispelaajia juhlistettiin. Valmentaja piti musta puheen ja sain Minnesotan osavaltion muotoisen kaulakorun ja seisoin lavalla puheen aikana ja katsomo oli täynnä ihmisiä. Joukkueeni oli myös koristellut kaappini ja laittaneet pelikentän reunalle kyltin," We will miss you Emilia" ja kirjoittaneet siihen kuinka he tulevat ikävöimään mua. Se oli kyllä huikeeta! Ja saimme myös kakkua tämän pelin jälkeen.
Useasti meidän pelit myös videokuvattiin ja kerran meidän koulun uutisissa oli videopätkä, jossa meidän peliä näytettiin ja molemmat mun korit olivat videossa ja tämän jälkeen mun historion opettaja sanoi: "Emilia you're a star" Myös tosi kivana muistona mieleeni on jäänyt monet joukkueillat, jolloin me menimme jonkun jengiläisen kotiin syömään pastaa ja viettämään aikaa edellisenä iltana ennen peliä. Koriksessakin tutustuin uusiin ihmisiin ja sain kivoja kavereita.
Viimeisenä, muttei vähäisempänä pelasin softballia. Se oli myös mun ensimmäinen kerta ikinä pelata sitä ja hyvin se meni. Ajattelin, että on kiva kokeilla jotain uutta, mitä ei ole mahdollista tehdä Suomessa. Softballissa ensimmäiset kaksi viikkoa olivat rankkoja aamutreenejä. Tämän jälkeen aloimme treenaamaan koulun jälkeen ja oli myös kiva pelata ulkona auringonpaisteessa. Välillä oli myös sateisia päiviä, jolloin oli tosi kylmä ulkona. Softball on myös yllättävän vaarallinen laji, itse sain pallon nilkkaani ja se turposi pallon muotoiseksi ja oli mustelmilla. Toinen tapaturma oli, kun olin lyömässä palloa ja maila osui mun peukaloon, joka turposi ja oli kokonaan mustelmilla. Softballissa tutustuin tosi mahtaviin tyttöihin ja sain myös uusia kavereita. Mieleenpainuvin muistoni on ensimmäinen voittomme ja sitä ilon määrää kotimatkalla koulubussissa. Musiikki oli täysillä ja juhlistimme voittoamme. Toinen mieleenpainuva muistoni on meidän viimeinen kotipeli, jossa valmentaja antoi kaikille ruusut ja saimme myös kakkua ja otimme kuvia. Ensi viikolla menen vielä kauden päätös tilaisuuteen.
Olen tosi iloinen, että kokeilin kaikkia lajeja vuoden aikana. Niistä tarttui mielettömän paljon mahtavia kokemuksia, muistoja ja kavereita. Urheilut ja muut koulun toiminnat ovat hyvä tapa saada uusia kavereita ja pitää itsensä kiireisenä. Koulussamme on myös muita aktiviteettejä, esimerkiksi kuoro, bändi ja taidekerho. Välillä oli toki rankkaa treenata joka päivä, mutta ainakin pysyin kiireisenä, jota vaihto-oppilaille suositellaan. Miten paljon enemmän mulla olisi voinutkaan olla koti-ikävää, jos olisin ehtinyt ikävöidä, olen joskus miettinyt.
Treenit olivat myös hyvä mahdollisuus nähdä kavereita. Näin myös amerikkalaista kulttuuria erinäkökulmasta ja siitä, miten nuoret viettää vapaa-aikaansa täällä. Täällä nuoret viettävät vapaa-aikansa treeneissä tai töissä. Monet eivät kuitenkaan kolmea urheilulajia vuoden aikana tee.
Kaikki kolme lajiani olivat tosi erilaisia. Ja kaikista lajeista sain omat kaverit ja hyvät muistot. Kaikissa lajeissa, erityisesti koripallossa, kun oli pelipäivä koko joukkue puki samanlaiset vaatteet, kuten matkustusasun. Näin kaikki muut oppilaat koulussa tietävät mikä mikä peli on kyseessä minäkin päivänä ja voivat tulla kannustamaan. Kaikissa lajeissa, joita pelasin olin ainut vaihtari. Oppilaat olivat kiinnostuneita ja kyselivät kysymyksiä alussa, mutta vähitellen se hiipui ja sitten piti itse pysyä aktiivisena ja keskustella heidän kanssaan.
