Olin juuri haukkaamassa leipää, kun puhelin soi. Menin huoneeseeni rauhassa juttelemaan, jolloin hän kertoi, että olen saanut sijoitustiedot ja Host-perheen!
En meinannut uskoa sitä todeksi, että sain tiedon jo nyt helmikuussa. Olen niin innoissani ja valmiina lähtemään. Lähden Minnesotaan, Saint Michaeliin. Mun host-perheeseen kuuluvat äiti, isä, kaksi isosiskoa ja kaksi koiraa.
Googletin heti host-perheeni ja koulun tietoja ja kuvia. Löysinkin perheenjäsenet Facebookista.
He asuvat omakotitalossa, joka kuvien perusteella näyttää tyypilliseltä amerikkalaiselta talolta. Odotan jo innolla ensimmäistä yhteydenottoamme.
Lähtöpäiväni on alustavasti 23.8.2016. Ensimmäiset päivät vietän New Yorkissa soft landing campilla.

Saint Michael on 20 000 asukkaan kaupunki Minnesotassa eli aika pieni myös Suomen mittakaavassa. Ilmasto siellä on samanlainen kuin Suomessa tai ainakin melkein. Kouluni sijaitsee 5 minuutin automatkan päässä ja pääsen sinne siskoni kyydissä. Oppilaita on n. 1800.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti