Lukijat

lauantai 14. toukokuuta 2016

Lähtövalmennustilaisuus


88 päivää lähtöön!


Tänään oli Exploriuksen lähtövalmennustilaisuus Helsingissä, johon osallistuttiin vanhemman kanssa. Päivä alkoi hotelliaamiaisella, jonka jälkeen siirryttiin auditorioon. Siellä käsiteltiin tulevaa vuotta Yhdysvalloissa: raha- ja puhelinliittymä-asioita, kulttuurishokkia, koti-ikävää, sääntöjä sekä viisumin ja vakuutusten hoitamista.  Lisäksi puhuttiin  vaihtarivuoden alussa olevasta neljän päivän Soft Landing campista New Yorkissa ja sain tietää mihin aikaan lentoni täältä Suomesta lähtee 88-päivän päästä.



Lennän Nykiin 10.8.2016 Helsingistä lähtevällä koneella Tukholman kautta. Lentokone ottaa sieltä mukaan ruotsalaisia vaihtareita. Ainakin yksi kaverini lähtee samalle Soft Landing campille.  Lisäksi odotan innolla myös muihin vaihtareihin tutustumista.

Tilaisuudessa paljon keskustelua herättivät mm. vakuutuksen hoitaminen ja pakkaaminen. Saa nähdä riittääkö mulle menomatkalle vain yksi matkalaukku :) Lisälaukku meinaa maksaa 82 euroa. Toisaalta saisin toiseen laukkuun mahtumaan lisää urheilukamoja ja tuliaisia.


Lounaan jälkeen siirryttiin pienryhmään, jossa vastuuhenkilöni sekä kaksi palannutta vaihtaria kertoivat kokemuksistaan ja heille sai esittää kysymyksiä.  Toinen vaihtareista näytti myös hienon valokuvakansion vaihtarivuodestaan sekä saamansa päättötodistuksen.

Sain kuulla, että koulunkäynti jenkeissä on meille suomalaisille melko helppoa verrattuna siihen, mihin olemme tottuneet. Kokeet ovat yleisesti monivalintatehtäviä. Tärkeintä on siis hoitaa vaadittavat tehtävät aikataulussa. Olen alkanut miettiä, mitä kaikkia oppiaineita haluan ottaa. Ajattelin valita ainakin jotain eksoottista, sellaista, mitä ei ole mahdollista opiskella Suomessa.


Tilaisuus oli kokonaisuudessaan hyvä. Sain mukaani kattavan materiaalipaketin, johon tutustun vielä lisää ennen lähtöä. Paketissa on myös oma käsikirja ja ohjeita vanhemmille.

Tiistaina olen menossa ottamaan viimeisen hepatiittirokotuksen ja kesäkuussa menen viisumihaastatteluun.


Lisäksi hankin itselleni kuvallisen henkilökortin (passin ohelle) sekä suositusten mukaan ainakin kaksi pankkikorttia, mikäli toinen sattuu häviämään tai rikkoutumaan vaihdon aikana. Ostoslistalla on myös uusi kevyt jättimatkalaukku ja matkatyhjiöpussit, joihin saa mahtumaan suuren määrän vaatteita pienempään tilaan.

Minulla on myös jo tiedossa, mitä tuliaisia vien isäntäperheelleni, mutta en paljasta niitä vielä. :)

Kun sain tiedon host-perheestäni, lähtöön oli noin 180 päivää. Tuntuu uskomattomalta, että siitä on kulunut lähes 100 päivää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti