Lukijat

maanantai 5. syyskuuta 2016

Synttärini


Ikimuistoiset 17-vuotissynttärit on nyt vietetty. Tällä kertaa vähän erilaisissa tunnelmissa, kuin aiemmin. Vaihtarina olemisen yksi parhaita juttuja on kokea uutta. Mun synttäreitä juhlittiin neljänä peräkkäisenä päivänä! 

Ensimmäisenä päivänä aloitimme juhlimisen, kun kello oli Suomessa 00:00, eli mun virallinen synttäripäivä Suomessa. Aikaero Suomen ja Minnesotan välillä on 8-tuntia. Olimme juuri tulleet kotiin koululta, jossa olin valitsemassa mun kursseja. Istuin sohvalla normaalisti, kun yhtäkkiä kaikki perheenjäsenet rupesivat laulamaan mulle synttärilaulua. Sain samalla paljon ihania lahjoja. Jokainen oli ostanut mulle oman paketin. Lisäksi avasin kotoa tulleen paketin. Kyllä siinä oli hymy herkässä. Sain esimerkiksi: koulun logolla varustetun hupparin, urheilupaidan, ison vesipullon, jossa on pilli ja eväskippo, pehmeän viltin(täällä käytetään vilttejä, kun katsotaan telkkaria), kaulahuivin, karkkia, lahjakortin ja rahaa isovanhemmiltani.




Lahjojen avaamisen jälkeen söimme synttärilounasta, joka koostui hampurilaisesta ja uuniperunasta. 

Tämän päivän jälkeen jo ajattelin, että ompa kivat synttärit. 

Seuraavana päivänä, eli mun virallisena synttäripäivänä täällä menimme Minnesotan State Fair- nimiseen paikkaan. Se on tosi tunnettu ns. tivoli ja kuulemma lähes joka osavaltioilla on oma tälläinen. Se kestää vain 12-päivää ja on kesän kohokohtia ja perinne useille Amerikkalaisille.


Siellä suurin idea on syödä PALJON ruokaa. Lisäksi siellä on paljon kauppoja, huvipuistolaitteita, pelejä & eläimiä. Tuli testattua päivän aikana mitä erikoisimpia ruokia ja lemppariksi osoittautui Candy Bar.  Päivän aikana söin: spaghettia, suklaakeksejä, jäätelöä, sipsejä, irtokarkkeja ja karkkitikun. Tässä paikassa ideana on, että lähes kaikki ruoka tarjotaan tikuissa.







Otin toisen host-siskoni kanssa hennatatuoinnit. Pelasimme myös pelejä, jotka olivat samankaltaisia, kuin Linnanmäellä. Mulla oli tosi hyvää tuuria, koska voitin kaksi isoa palkintoa: Kaksi yksisarvista. Lisäksi voitin molemmista onnenpyöristä t-paidan ja toinen niistä oli jopa pääpalkinto.




Kävimme myös katsomassa eläimiä, kuten possuja, kanoja, lehmiä ja hevosia. Näin myös Minnesotan isoimman possun, jolla on painoa 1200lbs (544kg). Siellä oli myös 
koirien agility esterata, jota kävimme katsomassa.




Päivä, jolloin olimme State Fairyssä, oli kävijämäärältään selkeä ennätys. Siellä oli 182,926 ihmistä. Vietimme siellä kokonaisen päivän ja oli kyllä tosi kivaa! 


Kolmantena päivänä kaikki olivat väsyneitä edellisen päivän 12-tunnin retken jälkeen. Soitin aamulla Skype-puhelun kotiin ja lisäksi pienille serkuilleni. Oli tosi kiva jutella heidän kanssaan ja kertoa kuulumisia. Mulla Skypettäminen ja yhteydenpito Suomeen ei lisää koti-ikävää, päinvastoin se helpottaa oloa ja on kiva kuulla, miten Suomessa menee. Kuulemma yksi synttärilahja on vielä tulossa postissa serkkujeni perheeltä. 

Skype-puheluiden jälkeen menimme host-perheeni kanssa ravintolaan syömään ja se oli mun synttärilounas. Valitsin ruoan, minkä halusin ja he tarjosivat sen. Söin grillattua kanaa, riisiä ja nachoja. 

Neljäntenä päivänä tänne kotiin tuli paljon sukulaisia ja kavereita juhliman mun synttäreitä. Vieraita oli noin 25. Juhlien teemana oli uima-allasjuhlat. Uimme meidän uima-altaassa, joka oli onneksi lämmitetty,  joten vesi oli ihanan lämpöstä. Se olikin viimeinen kerta tänä kesänä, kun uima-allasta käytetään.


Uimme siellä pari tuntia, jonka jälkeen söimme ihanaa ruokaa. Kaikki vieraat olivat tuoneet jotain syötävää nyyttäriperiaatteella. Tarjolla oli hampurilaisia, hodareita, monenlaisia salaatteja ja sipseja +dippejä. Juttelin kaikkien vieraiden kanssa ja oli kiva tutustua sukulaisiin.




Uimisen ja syömisen jälkeen oli aika syödä kakkua ja muita herkkuja. Olin saanut ihanan kakun, jossa luki: "Happy Birthday Emilia" Seisoin kakun kanssa nurmikolla, kun kaikki ihanat vieraat alkoivat laulaa mulle synttärilaulua. Olin tosi otettu ja kiitollinen, että kaikki olivat tulleet paikalle juhlimaan mun synttäreitä. Kakun lisäksi oli tarjolla muffinsseja, keksejä ja kuppikakkuja. Sain myös tänään ihania lahjoja sukulaisilta ja kavereilta, esimerkiksi monia lahjakortteja.


Illemmalla, kun sukulaiset olivat lähteneet, kaverini tulivat meille. Täällä oli kaksi tenniskaveriani ja kolme koulukaveriani, joihin olen tutustunut host-siskoni avulla. Lisäksi täällä oli yhden kaverini suomalainen serkku, joka viettää Minnesotassa kuukauden. Istuimme takapihalla nuotion ääressä. Söimme vaahtokarkkeja ja juttelimme. Tuli myös naurettua tosi paljon. On tosi ihanaa, että olen jo nyt saanut kavereita täältä, vaikka koulu alkaa vasta huomenna. 


Oli kyllä huikeat synttärit, joita en ihan hetkessä tule unohtamaan! En edes tiedä, miten pystyn tarpeeksi kiittämään mun host-perhettä tästä kaikesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti