Lukijat

maanantai 2. tammikuuta 2017

Hyvää Uutta Vuotta!


Niin se aika vaan rientää. Nyt on jo tammikuu. Mun uusivuosi meni tosi kivasti ja erilaisissa tunnelmissa kuin aiemmin.

Aluevalvojani ja hänen perheensä tulivat meille iltapäivällä. Hänen perheeseensä kuuluu hänen miehensä, toinen suomalainen vaihtari ja samanikäinen tytär kuin minä. Söimme tosi hyvää ruokaa ja juttelimme. Ruokana oli monenlaisia lihoja, joita paistettiin itse tikkujen varressa kattilassa, jossa oli öljyä. Omat lempparini olivat kana ja makkara. Lisäksi oli perunoita ja caesarsalaattia. Jälkkärinä meillä oli suklaaputous, joka on siis vesiputouksen näköinen laite, joka on täynnä suklaata ja siihen dipataan erilaisia herkkuja. Meillä oli esimerkiksi mansikoita, vaahtokarkkeja sekä keksejä. Molemmat ruoat olivat mulle uusia ja kokeilin ensimmäistä kertaa. Ruokailun jälkeen meidän kaksi kaveria tulivat tänne ja pelasimme erilaisia pelejä, kuten Afrikan Tähteä & tanssipeliä.





Täällä ei uutena vuotena näkynyt raketteja ja se teki mun vuoden vaihtumisesta erilaisen. Kuulemma liian kylmä ulkona, vaikka sää onkin sama kuin Suomessa. Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä näkyy enemmän raketteja. Kun kello oli täällä 00.00 istuimme sohvalla ja puimme koristelasit, joissa oli tekstinä 2017. Lisäksi meillä oli torvet ja serpentiiniä.

Tämän illan jälkeen tuli myös todettua ääneen host-perheelleni, että on ollut mahtava vuosi ja erityisesti viimeiset viisi kuukautta, jotka olen viettänyt heidän kanssaan. Se on kyllä totta, enkä vaihtaisi sekuntiakaan pois. Tuskin maltan odottaa mitä seuraavat viisi kuukautta tuovat tullessaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti