Lukijat

maanantai 16. tammikuuta 2017

Puolivälissä vaihto-vuotta

Nyt on ensimmäiset mahtavat viisi kuukautta takana ja vaihto-vuoden puoliväli. Tuntuu ihan hullulta, miten aika on mennyt näin nopeasti mutta samalla tuntuu tosi pitkältä ajalta, kun lähdin Suomesta. Tähän viiteen kuukauteen on mahtunut tosi mahtavia kokemuksia ja odotan innolla mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan!

Ajattelin tässä postauksessa kertoa viimeaikaisia tapahtumia ja erityisesti talveen liittyviä juttuja. Joululomalla olin vaihtarikaverini kanssa retkellä, joka oli kirkon järjestämä. Lähdimme aamulla koulubussin kyydillä kohti isoa rinnettä, jossa laskimme monta tuntia hienossa mäessä. Meillä oli ympyränmuotoiset pulkat. Oli tosi onnistunut päivä ja aurinko paistoi koko päivän.



Tammikuun alussa meillä oli meidän vaihtariryhmän tapaaminen. Me mentiin luistelemaan, jonka jälkeen ravintolaan syömään & pelaamaan pelejä. Oli hauska huomata, että me suomalaiset luisteltiin parhaiten ja monet muut käytti tukea apunaan koko ajan. Meillä oli tosi kiva päivä! Ravintola, johon me menimme luistelun jälkeen oli täynnä erilaisia pelejä, kuten koripallon heittämistä koriin & onnenpyöriä. Ostin pelikortin, jolla sain pelata pelejä. Ruoka oli myös hyvää ja lähes kaikki söivät amerikkalaisen hampurilaisen, koska olimme nälkäisiä.

Meidän vaihtariporukka


Minä ja toinen suomalainen vaihtari

Host-äitini ja minä

Koripallokausi on puolessa välissä ja tykkään siitä paljon. Koriksen taso täällä on tosi kova ja erityisesti meidän koulussa, sillä meidän koulu oli mitaleilla viimekin vuonna. Keväämmällä aion vielä pelata softballia, joka on ihan uusi laji mulle ja odotan sitä innolla! Prom mekkojen shoppailu on jo alkanut, mutta vielä en ole löytänyt mieleistäni. Englanninkielen taito alkaa olla jo huomattavasti parempi. Vielä on hiomista, mutta onhan tässä vielä puolet ajasta jäljellä. Kaikki hyvin täällä Jenkkilässä.

2 kommenttia: